Kirja-arvio: Kun ihmiskunta valitsi unen

Miska Räsäsen Radioaktiivisia unia ilmestyi keväällä 2020. Tartuin kirjaan, koska satuin näkemään siitä kirjailijan oman maininnan Twitterissä. Seuraan Räsästä pelialan takia, mutta ilmestynyt kirja onnistui joka tapauksessa herättämään mielenkiintoni. Ehkä dystopia sopi myös sen hetkiseen mielenmaisemaan ja maailman tilaan, joten kun nämä elementit yhdistyivät tuttuun nimeen, oli kirjaan helppo tarttua.

Maailma on nukahtanut. Eikä se ole heräämässä.

Kansainvälinen UNI-projekti on ollut käynnissä vuosisatoja, mutta ihmiskunta nukkuu edelleen. Laitoksessa Nukkumatit seuraavat ihmiskunnan viimeisiä rippeitä.

Radioaktiivisia unia kertoo lyhyen dystopisen tarinan siitä, miten ihmiskunta päätti nukkua pahimman yli.

Potilas 661 herää unesta letkuihin laitettuna huoneessa, jossa on rikkinäinen lamppu ja kaikki näkyvillä olevat astiat täynnä paksua, ruskeaa nestettä. Häntä on vastassa hoitaja, joka kuljettaa hänet pyörätuolissa hissillä pois hoitotiloista. Poskesta puuttuu pala, koska joku on nakertanut sitä. Tai jotkut, jotka alkavat parveilla, kun kuolema lähestyy. Potilas 661 ei kuitenkaan ole kuollut vaan herännyt pitkästä unesta. Hän on päässyt heränneiden joukkoon. Menee kuitenkin viikkoja, kun hän opettelee uudestaan liikkumaan. Vasta sitten hän voi vapaasti kulkea rakennuksessa.

Kirjan maailmassa monet ihmiset nukkuvat radioaktiivista unta, josta on monelle tullut todempaa kuin todellisuus. Herääminen ei aina ole edes toivottua, sillä valve vie pois kaiken sen, minkä parissa ihminen on unessa elänyt. Toisaalta nukkuvia vahtivat Nukkumatit saavat nukkua vain määrätyt kuusi tuntia, vaikka radioaktiiviseen uneen vajoaminen vaatii pari vuorokautta yhtenäistä unta. Pelko siihen vajoamisesta pitää unet lyhyinä ja kevyinä.

Radioaktiivisia unia nappaa lukijan mukaan maailmaansa mutta jättää jälkeensä hämmästyneen tunteen. Kokonaisuus jää kutittelemaan mielen perukoille kuin uni, josta ei enää aamulla saa täysin otetta. Teksti on huoliteltua ja siitä näkee, että Räsänen on työstänyt teostaan pitkään. Vaikka maailmasta ei kerrota kaikkea ja kysymyksiä saattaa jäädä ilmaan, lukijalla on tunne, että kirjailija kyllä tietää. Oleellinen kerrotaan, ujutetaan lukijan mieleen, jotta hän voi rauhassa makustella ajatuksia.

Vaikka kirja on lyhyt, se kannattaa lukea hitaasti ja antaa tilaa ajatuksille.

Tämän lukukokemuksen jakoi
Anna Kaija
Indieklubi